Viikonloppuna oteltiin kaksi judokilpailua Helsingissä. Lauantaina 23.10. oteltiin Alempien vöiden mestaruuskilpailut ja sunnuntaina 24.10. Hontai Shiai. Kilpailut järjestettiin Puistolan peruskoululla. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Club’ista molempiin kilpailuihin osallistui Veeti Salminen ja Milo Hiltunen. Valmentajan roolissa toimi Marko Hiltunen.
Lauantaina Veeti otteli U15 pojat -50kg sarjassa. Veeti voitti kaksi ottelua edeten finaaliin. Finaalissa tiukan tasaisen väännön jälkeen vastustaja onnistui kuitenkin heitossaan ipponin arvoisesti voittaen sarjan. Veeti sijoittui sarjassa hopealle.
Milo otteli lauantaina U15 pojat -38kg sarjassa. Milo voitti yhden ottelun ja hävisi kaksi ottelua.
Sunnuntaina Veeti otteli sarjassa P13 -50kg menestyksekkäästi. Sarjavoittajasta ei jäänyt epäselvyyksiä Veetin niputtaessa tasaiseen tahtiin vastustajiaan, voittaen kaikki neljä otteluaan.
Milo otteli sarjassa P13 -38kg voittaen kaksi ottelua ja häviten yhden ottelun. Milolle sarjan hopeamitali kaulaan.
”Kilpailut olivat Veetille ensimmäiset vajaan kahden vuoden ja Milolle reilu vuoden kilpailutauon jälkeen. Kilpailuita ei sattuneesta syystä ole juurikaan järjestetty, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta. Syksyllä ollaan haettu harjoitusten lisäksi ottelutuntumaa leirien ja salikilpailuiden kautta. Kilpailurutiinia on kuitenkin vaikeaa saada, ilman oikeita kilpailuita. Pojilla sujui todella hienosti kilpailut ja voivat olla ylpeitä suorituksistaan. Otteluvoittoja tuli sekä heittosuorituksista, että sidonnoista. Tämä kertoo siitä, että pojilla on molemmat osa-alueet hallinnassa. Kolme mitalia kotikaupunkiin tuomiseksi on hieno suoritus.” Tiivisti viikonlopun tunnelmat poikien valmentajana toimiva Marko Hiltunen.
Waseda-Club ry onnittelee Veetiä ja Miloa lämpimästi otteluvoitoista, mitaleista ja kokemuksen kartuttamisesta.


