Leirille osallistui Ukista Ville, Marko, Milo, Mae ja Miki.
Leirille osallistui Ukista Ville, Marko, Milo, Mae ja Miki.

Porin Judoseura Fudoshin järjesti lauantaina 25.9.2021 koko päivän kestävän judoleirin. Leiri pidettiin Porin “Kodokanissa”, eli Porin urheilutalolla. Tatami täyttyi eri ikäryhmien judokoista, joita oli saapunut paikalle useasta alueen lähiseurasta.

Uudenkaupungin judoseuraa oli edustamassa aikuisista Marko Hiltunen ja Ville Nurmela, junioreista Milo Hiltunen, sekä kerholaisista Mae Hiltunen ja Miki Hiltunen. Ville, Mae ja Miki olivat ensikertalaisia leirillä.

Kaikilla oli varmasti onnistunut leiripäivä. Jokainen oppi uutta, kertasi vanhoja ja sai ottaa useita hyviä randoreita (otteluharjoittelua). Selkeästi judokoilla on patoutunutta tarvetta päästä pitkästä aikaa näkemään ja harjoittelemaan yhdessä myös muidenkin, kuin oman seuran jäsenten kesken. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia tapahtumia.” Totesi päivän jälkeen Uudessakaupungissa judoharjoituksia ohjaava Marko Hiltunen.

Waseda-Club ry kiittää kaikkia leirin järjestäjiä, ohjaajia ja osallistujia.

Myös kannustusjoukoissa ollut Mii Hiltunen pääsi tatamille hieman kokeilemaan jumppaamista Porin judoseuran puheenjohtaja Mika Lahden suojeluksessa.
Myös kannustusjoukoissa ollut Mii Hiltunen pääsi tatamille hieman kokeilemaan jumppaamista Porin judoseuran puheenjohtaja Mika Lahden suojeluksessa.