Milo (vasemmalla) ja Marko Hiltunen, Wekara-Shiai, Weteran-Shiai 25.05.2019
Milo (vasemmalla) ja Marko Hiltunen, Wekara-Shiai, Weteran-Shiai 25.05.2019

Lauantaina 25.5.2019 kamppailtiin perinteinen junioreiden judokilpailu Wekara-Shiai Vantaalla. Samalla järjestettiin ensimmäisen kerran Weteran-Shiai, jossa alaikäraja oli 40 vuotta. Kilpailut pidettiin Vantaan Energia-Areenalla ja niihin osallistui yhteensä 195 judokaa Suomesta, Virosta ja Venäjältä kamppailemaan sarjavoitoista. Otteluita kertyi päivän aikana yhteensä 303 kappaletta. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Club’ia oli kilpailuissa edustamassa Milo Hiltunen sarjassa P11-27kg ja Marko Hiltunen sarjassa veteraanimiehet -91kg.

Milo Hiltunen voitti kaikki neljä otteluaan ipponin arvoisesti. Ensimmäisen ottelun Milo voitti sidonnasta saamalla pisteellä ja loput ottelut heitoista saamillaan pisteillä. Tämä tiesi ensimmäistä sarjavoittoa Uuteenkaupunkiin.

Marko Hiltunen voitti myöskin kaikki neljä otteluaan ipponin arvoisilla suorituksilla. Ensimmäisessä ottelussa Marko ajoi vastustajalleen kolme varoitusta, joka tiesi vastustajan tappiota. Kaksi seuraavaa ottelua Marko voitti ipponin arvoisilla jalkaheitoilla. Finaalissa kaatui virolainen vastustaja ensin waza-arin arvoisella heitolla, jonka päätteeksi Marko sitoi vastustajansa tiukkaan pakettiin saaden toisen waza-arin, joka päätti ottelun. Sarjasta toinen kultamitali Uuteenkaupunkiin tuomiseksi.

Kilpailut olivat kevät-kauden viimeiset kilpailut, joten oli oikein mukava päättää kausi sarjavoittoihin. Milo esitti vahvaa hyvää tekemistä, joka on muodostunut ahkerasti kilpailuja kiertämällä. Itse en ollut vielä täysin fyysisesti ja henkisesti palautunut viime viikonlopun PM-kilpailuista, joten otteleminen tuntui tahmealta. Tietenkin tähän varmasti vaikutti sekin, että ottelin selkeästi painoluokkaani ylemmässä sarjassa. Päivän päätteeksi kuitenkin kultamitali myös omaan kaulaan, oli takkuista ottelemista tai ei.” Naurahtaa Uudenkaupungin judoseuran ohjaaja Marko Hiltunen kommentoituaan kilpailureissua.

Marko Hiltusen (takimmaisena) jalkaheitto juuri tuottamassa tulosta semifinaalissa.
Marko Hiltusen (takimmaisena) jalkaheitto juuri tuottamassa tulosta semifinaalissa.

Waseda-Club ry onnittelee lämpimästi Markoa ja Miloa sarjavoitoista ja menestyksekkäästi sujuneesta kilpailukaudesta.

Kilpailemisesta kiinnostuneet löytävät tietoa tulevista judokilpailuista nettisivuilta http://www.judoshiai.fi/ ja https://www.judoliitto.fi/. Lisäksi alueen seurat ilmoittelevat järjestämistään tapahtumista omilla nettisivuillaan.