
Lauantaina 25.11.2023 kamppailtiin vuosittainen Hontai Shiai -judokilpailu Helsingin Puistolan peruskoulussa. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Club’ista kilpailemassa oli kahdeksan hengen joukkue tukijoukkoineen. Ottelevana valmentajana toimi Marko Hiltunen. Kilpailuiden mitalitilastoissa Waseda-Club sijoittui toiseksi.
Ottelujärjestys oli yleisesti käytössä oleva, eli nuoremmista ikäluokista vanhempiin ja kevyimmistä painoluokista raskaimpiin. Ukilaisjudokoiden päivälle kertyi jälleen pituutta, kuten tapana on, kun kotikaupungista reissuun lähdetään.
Miki Hiltunen voitti sarjansa P11 -28kg kahdella otteluvoitolla. Mae Hiltunen otteli kultaa sarjassa T11 -33kg kolmella otteluvoitolla. Milo Hiltunen toisti samaa kaavaa voittaen sarjansa P15 -46kg kolmella otteluvoitolla. Miro Hohtari haki ottelukokemusta kahden ottelun verran sarjassa P15 -50kg.
Kokenut kehäkettu Marko voitti miesten -73kg sarjan neljällä otteluvoitolla. Linnea Lehto puursi kahdessa sarjassa. Naisten -70kg sarjassa Linnea sijoittui pronssille yhdellä otteluvoitolla ja kahdella tappiolla. Lisäksi Linnea haki ottelukokemusta naisten avoimesta sarjasta kahden ottelun verran.
Tomi Kleemola urakoi kolmessa eri sarjassa. Miesten -81kg sarjasta Tomille irtosi pronssia yhdellä otteluvoitolla ja kahdella tappiolla. Veteraanimiesten -81kg sarjan Tomi voitti kahdella otteluvoitolla. Miesten avoimesta sarjasta Tomi haki ottelukokemusta kolmen ottelun verran, joista saldoksi yksi otteluvoitto ja kaksi tappiota.
Matti Kuusisto ehti otella menestyksekkäästi miesten +100kg sarjassa kolmen ottelun verran, joista voitti kaksi. Matti otteli samanaikaisesti myös miesten avoimessa sarjassa, jossa puolihuolimattomuuttaan teki judossa kielletyn tekniikan, jonka vuoksi Matti diskattiin molemmista sarjoista ja kisat olivat tältä erää raskaansarjan ukilaisjudokalta ohitse.
”Oli kyllä hienoa ottelemista koko joukkueelta tänään. Kovia vastustajia voitettiin. Joukkueen päivän repertuaariin kuului näyttäviä heittoja, tiukkoja sidontoja ja onnistunut kuristuskin nähtiin.” Tuumaili päivän antia seuran ohjaajana toimiva Marko Hiltunen.
Waseda-Club ry onnittelee lämpimästi seuran jäseniä loistavasta kilpailumenestyksestä ja itsensä voittamisesta, sekä kannustaa jatkossakin aktiivisuuteen judorintamalla.