Ukilaisjudokat urakoivat viikonloppuna menestyksekkäästi Helsingissä.
Ukilaisjudokat urakoivat viikonloppuna menestyksekkäästi Helsingissä.

Viikonloppuna 25.-26.3.2023 järjestettiin jälleen Helsingin Puistolan peruskoulussa kaksi perinteistä judokilpailua. Lauantaina oteltiin Hontai Shiai ja sunnuntaina Alempien Vöiden Mestaruuskilpailut. Kilpailijoita viikonlopun sarjoissa oli yhteensä 246 ja otteluita käytiin 357 kappaletta. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Club’ista kilpailemassa oli 12 hengen joukkue tukijoukkoineen. Ottelevana valmentajana toimi Marko Hiltunen. Mitalitilastoissa Waseda-Club sijoittui lauantaina viidenneksi ja sunnuntaina ensimmäiseksi.

Lauantaina kilpailuiden kevyin ottelija Miki Hiltunen keräsi ottelukokemusta kahden ottelun verran sarjassa P11-24,4kg. Mae Hiltunen sijoittui hopealle sarjassa P11-30,2kg yhdellä otteluvoitolla ja yhdellä tappiolla. Milo Hiltunen otteli sarjassa P15-42kg voittaen kolme ottelua ja häviten finaaliottelun, sijoittuen hopealle. Veeti Salminen voitti P15-60kg sarjan neljällä otteluvoitolla. Marko Hiltunen urakoi kahdessa sarjassa. Miesten -73kg sarjassa Marko voitti viisi ottelua ja veteraanimiesten -81kg sarjassa neljä ottelua, joten kaksi sarjavoittoa ukilaisjudokalle.

Sunnuntaina Mae Hiltunen voitti kultaa sarjassa U13-32kg kahdella otteluvoitolla ja yhdellä tappiolla. Daniel Pavlov saavutti ottelukokemusta kahden ottelun verran sarjassa U15-38kg. Ella Lahtinen kartutti kilpailukokemusta kahden ottelun verran sarjassa O13-52kg. Anastasiia Vdovina otteli sarjassa O13-57kg keräten ottelukokemusta kolmen ottelun verran. Lisäksi Anastasiia otteli naisten avoimessa sarjassa pronssille yhdellä otteluvoitolla ja kahdella tappiolla. Linnea Lehto uurasti myöskin kahdessa sarjassa. Linnea voitti ensin O13+70kg sarjan kahdella otteluvoitolla, jonka jälkeen Linnea voitti naisten avoimen sarjan kolmella otteluvoitolla.

Jukka Railo otteli sarjassa O15-73kg hakien ottelukokemusta kahden ottelun verran, jonka jälkeen vielä miesten avoimesta sarjasta yhden ottelun verran. Ville Nurmela otteli O15-81kg sarjassa, voittaen kaikki kolme otteluaan ja samalla sarjan. Ville jatkoi vielä kisaurakkaa miesten avoimessa sarjassa voittaen kaksi ottelua ja häviten finaalin, sijoittuen hopealle. Matti Kuusisto voitti sarjansa O15+90kg kahdella otteluvoitolla, jonka jälkeen Matti voitti vielä miesten avoimen sarjan neljällä otteluvoitolla.

”Upeaa tekemistä koko joukkueeltamme. Nähtiin paljon hienoja onnistumisia ja pikaisia toipumisia hetkittäisistä takaiskuista. Otteluvoittoja napsittiin monipuolisella tekemisellä, niin pysty-, kuin mattotilanteistakin. Jälleen tuli kotikaupunkiin useampi sarjamestaruus ja paljon kilpailukokemusta maailman suosituimmasta kamppailulajista.” Yhteenveti viikonlopun kilpailu-urakkaa seuran ohjaajana toimiva Marko Hiltunen.

Waseda-Club ry onnittelee lämpimästi seuran jäseniä upeasta kilpailumenestyksestä ja itsensä voittamisesta, sekä kannustaa jatkossakin aktiivisuuteen judorintamalla.

Kisakonkarit Milo, Marko ja Veeti Hontai Shiaissa.
Kisakonkarit Milo, Marko ja Veeti Hontai Shiaissa.