Osa leiriläisistä osallistui ainoastaan aamun/aamupäivän harjoituksiin. Kuvassa päivän viimeisissä harjoituksissa mukana olleet judokat, jotka ehtivät hetkeksi asettumaan myös ryhmäkuvaan.
Osa leiriläisistä osallistui ainoastaan aamun/aamupäivän harjoituksiin. Kuvassa päivän viimeisissä harjoituksissa mukana olleet judokat, jotka ehtivät hetkeksi asettumaan myös ryhmäkuvaan.

 

Porin judoseura Fudoshin järjesti lauantaina 12.10.2019 judoleirin Porin urheilutalolla. Leiri oli kaikille judokoille avoin ja osallistujia oli Raumalta, Maskusta, Uudestakaupungista ja luonnollisesti Porista. Uudenkaupungin judoseuraa leirillä oli edustamassa Marko ja Milo Hiltunen.

Päivä oli oikein onnistunut. Iso kiitos järjestäjille, vetäjille ja osallistujille myös Uudenkaupungin judoseuran puolesta. Leiri oli hyvää jatkumoa alueen judoseurojen yhteistyöstä. Yhteistyötä on ollut muun muassa salikilpailuiden, yhteisten harjoitusten ja vyökokeiden tiimoilta.” Kiitteli Uudessakaupungissa judoharjoituksia ohjaava Marko Hiltunen.

Ryhmäkuvat ottanut Mika Lahti, Porin Fudoshin’ista.

Kaikilla leiriin osallistuneilla oli hyvä asenne, halu oppia uutta, kerrata vanhoja ja ottaa hyviä otteluharjoituksia, eli randoreita.
Myös junnujen harjoituksissa kokeiltiin omien tekniikoiden toimivuutta randorissa.
Myös junnujen harjoituksissa kokeiltiin omien tekniikoiden toimivuutta randorissa.