Milo Hiltunen (vasemmalla), Ella Laaksonen, Veeti Salminen ja Artturi Helimo kävivät kamppailemassa onnistuneesti Tampereella.
Milo Hiltunen (vasemmalla), Ella Laaksonen, Veeti Salminen ja Artturi Helimo kävivät kamppailemassa onnistuneesti Tampereella.

Lauantaina 25.1.2020 Tampereen Hervannan vapaa-aikakeskuksessa tatami tärähteli, kun paikalle oli kerääntynyt lähes kolmesataa judokaa kamppailemaan sarjavoitoista. Aamulla oteltiin nuorempien junioreiden Ice Power Cup ja päivemmällä nuorille ja aikuisille tarkoitettu Samurai Cup. Otteluita kertyi päivän aikana yli neljäsataa kappaletta.

Uudenkaupungin judoseura Waseda-Club’ia oli edustamassa Milo Hiltunen sarjassa P11-30kg, Ella Laaksonen sarjassa T13-36kg, Veeti Salminen ja Artturi Helimo sarjassa P13-38kg.

Milo Hiltunen voitti kaikki kolme otteluaan ja samalla sarjansa. Ella Laaksonen voitti yhden ottelun ja hävisi yhden ottelun, sijoittuen sarjassa hopealle. Veeti Salminen voitti kaksi ottelua ja hävisi kaksi ottelua. Samassa sarjassa Veetin kanssa otellut Artturi Helimo voitti yhden ottelun ja hävisi kolme ottelua. Otteluvoittoja ja tappioita tuli sekä heitoista, että sidonnoista saaduilla pisteillä.

Myös Uudessakaupungissa judoharjoituksissa käyvä Rauman Fudoshin’in Valtteri Hiltula osallistui kilpailuihin ja voitti kaksi ottelua, sekä hävisi kaksi ottelua sarjassa P13-34kg.

Onnistunut kilpailureissu kaikin puolin, vaikka kaikki eivät mitalisijoille tällä kertaa yltäneetkään. Jokainen sai kuitenkin otteluvoittoja ja sitä kautta onnistumisen tunnetta, sekä uskoa omaan tekemiseensä. Tärkeää ottelukokemusta kertyi jokaisella paljon. Oli myös hienoa huomata jälleen, miten kaikki kannustivat toisiaan otteluiden aikana ja väki viihtyi yhdessä.” Tiivisti päivän tapahtumia, judoharjoituksia Uudessakaupungissa ohjaava Marko Hiltunen.

Waseda-Club ry onnittelee lämpimästi kaikkia kilpailijoita otteluista, mitaleista ja kokemuksen kartuttamisesta. Kiitos myös mukana olleille huoltajille ja kuljettajille, joita tällä kertaa oli Marko Hiltunen, Arsi ja Mervi Laaksonen, sekä Erja Salminen.

Kilpailemisesta kiinnostuneet löytävät tietoa tulevista judokilpailuista nettisivuilta www.judoshiai.fi ja www.judoliitto.fi. Lisäksi alueen seurat ilmoittelevat järjestämistään tapahtumista omilla nettisivuillaan. Hyvä tapa käydä kokeilemassa kilpailemista on niin sanotut salikilpailut, eli harjoittelukilpailut, sekä kilpailemista aloitteleville tarkoitetut kilpailut, kuten Startti Cup’it.

Sarjavoittaja Milo Hiltunen podiumilla.
Sarjavoittaja Milo Hiltunen podiumilla.
Hopeamitalisti Ella Laaksonen podiumilla.
Hopeamitalisti Ella Laaksonen podiumilla.