
Lauantaina 7.9.2019 kilpailtiin vuosittainen judokilpailu Ryhti Shiai. Kilpailut pidettiin Kerttulan liikuntahallissa Raisiossa. Lähes sata ottelijaa yli kahdestakymmenestä judoseurasta ympäri Suomea ja Ruotsia olivat kamppailemassa sarjavoitoista. Uudenkaupungin judoseura Waseda-Club’ia oli kilpailuissa edustamassa Milo Hiltunen sarjassa P11-30kg ja Marko Hiltunen sarjassa M-81kg, sekä veteraanimiehet -90kg sarjassa.
Milo voitti neljä ottelua edeten sarjan finaaliin. Kaikki ottelut päättyivät ennen otteluajan loppumista Milon heitoista saamilla pisteillä. Finaalissa Milo kohtasi tutun kilpakumppanin Turun Gladiaattoreita edustavan Maxim Kalinkin’in. Milo johti ottelua heitosta saamallaan waza-arin arvoisella pisteellä, mutta hävisi lopulta ottelun vastustajan ipponin arvoisella heitolla. Milolle kovatasoisessa sarjassa hopeaa.
Marko otteli molemmissa sarjoissa kaksi ottelua. Miesten -81kg sarjassa Marko voitti yhden ottelun ja hävisi toisen ottelun sijoittuen sarjassa hopealle. Veteraanimiesten sarjassa Hiltunen voitti molemmat ottelunsa ja samalla sarjan. Kaikki ottelut päättyivät heittosuorituksista saaduilla pisteillä.
”Olemme molemmat otelleet viimeksi toukokuussa, joten rutiinia joutuu vielä hakemaan oman aikansa. Yhdeksästä ottelusta kuitenkin seitsemän voitettua ottelua ja kolme mitalia kotikaupunkiin tuomiseksi, joten oikein hyvä aloitus kilpailukauden ensimmäisistä kisoista.” Ynnäsi päivän tapahtumia Uudessakaupungissa judoharjoituksia ohjaava Marko Hiltunen
Waseda-Club ry onnittelee lämpimästi judokoitaan menestyksekkäästi avatusta kilpailukaudesta.

Kilpailemisesta kiinnostuneet löytävät tietoa tulevista judokilpailuista nettisivuilta http://www.judoshiai.fi/ ja https://www.judoliitto.fi/. Lisäksi alueen seurat ilmoittelevat järjestämistään tapahtumista omilla nettisivuillaan. Hyvä tapa käydä kokeilemassa kilpailemista on niin sanotut salikilpailut, eli harjoittelukilpailut, sekä kilpailemista aloitteleville tarkoitetut kilpailut, kuten Startti Cup’it.
Waseda-Club ry toivottaa myös uudet harrastajat maailman suosituinta kamppailulajia harrastamaan. Harjoitusryhmiä on kaksi. Junioreille, jotka ovat syntyneet vuonna 2010 tai aiemmin ja aikuisille sekä nuorille tarkoitettu harjoitusryhmä, jossa alaikäraja on 15 vuotta.